Ryhmässä oli hyvin leppoisa tunnelma, sillä heillä oli juuri päättynyt elokuvahetki. Aikuisten suunnitelmissa oli alun perin ollut retkeily eväineen kaikkineen, mutta aamuinen kaatosade ja ryhmässä jylläävät tautipöpöt saivat porukan muuttamaan suunnitelmaa. Elokuvaksi valikoitui Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu.
Leikkituvassa on tapana kokoontua pienelle yhteiselle hetkelle ennen ruokailua, näin tänäänkin. Tatu ja Patu -elokuva oli tietenkin kaikkien mielessä, joten oli luontevaa jakaa kokemuksia siitä. Tässä ryhmässä on hyvin luontevaa käyttää piirtämistä kertomisen tukena. Tänään lapset saivat ensin piirtää, keitä hahmoja muistivat elokuvassa olleen.
Lapset muistivat Tatun ja Patun, Veeran, äidin, lumilinkomiehen... Innokkaita piirtäjiä oli paljon, joten samalla saivat harjoitusta lasten hienomotoriset taidot. Paperille ilmestyi myös lumilinko, palaneet piparkakut, piparkakkutalo ja Veera hyppäämässä talon katolta lumivuoreen. Kun lapset eivät enää keksineet lisää kerrottavaa ja piirrettävää, oli aika jakaa oma mielipiteensä elokuvasta. Tämän lapset saivat tehdä piirtämällä kuvaan joko hymynaama tai surunaama. Melko ennalta arvattavaa oli, mitä kuvia paperiin piirtyi!
Ihailin myös ryhmän aikuisten tapaa jakautua omiin rooleihinsa. Yksi aikuinen riitti keskustelemaan ja piirtämään lasten kanssa, sillä toimintatapa on ryhmässä tuttu ja lapset nauttivat näistä vuorovaikutushetkistä. Muut aikuiset olivat tällä välin järjestäneet ruokailun valmiiksi, eivätkä siis omalla liikehdinnällään häirinneet lasten keskustelua. Lapset pääsivätkin kaikessa rauhassa yksitellen syömään, kun olivat kertoneet ja piirtäneet oman mielipiteensä elokuvasta. Näin turha odottaminen jäi vähiin.
Näissä tunnelmissa on yhteisöllisen puheterapeutinkin kiva aloittaa viikonloppu. Hyviä vuorovaikutushetkiä toivotellen,
Taina
