maanantai 28. tammikuuta 2019

Lotto vai bingo, kiva puuha kuitenkin

Puheterapeutit ovat varmasti erilaisten lottojen suurkuluttajia, helppoja ja monipuoliseen harjoitteluun sopivia kun ovat.






Vuodenaikaan sopiva Talvilauseita-lotto sopii talven ihanuuksien ihmettelyyn, sanavaraston kartuttamiseen, lauseiden muodostamiseen, viittomien opetteluun, keskusteluun ja vaikka mihin. Lottoalustat kannattaa siis tulostaa kahtena kappaleena, jolloin toiset kuvat voi leikata irtokorteiksi. Toisaalta laminoidun alustan voi ottaa mukaan ulos ja rastia kalvotussilla niitä asioita, joita sillä kertaa talvisessa maisemassa havaitsee tai itse pääsee tekemään.


Loruloton tekoon innostuin siitä yksinkertaisesta syystä, että mielestäni lorut ja runot ansaitsevat ihan oman pelin! Kun lorut liitetään toiminnalliseen tekemiseen eli peliin, myös lapset jaksavat innostua niistä enemmän.


Ihanan talvisia pakkaspäiviä kaikille näiden jäisten saippuakuplien kera!

perjantai 11. tammikuuta 2019

Yhteisöllisen puheterapeutin vuosi 2018

Tilinteon aika, joten vielä katsaus menneeseen! Takana on upea, monin tavoin aivan huikea ja ainutlaatuinen vuosi 2018 yhteisöllisen toiminnan puheterapeuttina Hyvinkäällä. Vuoden ajalta monet asiat ovat jääneet mieleen enemmän, toiset taas kiireen jaloissa liian vähälle huomiolle.



Heti vuoden alusta käynnistyi uusi LAPE Uusimaa -hankkeeseen liittyvä "ketterä kokeilumme": Pute-kioski. Enpä tuolloin tammikuun 2018 alussa tiennyt, millainen menestys tuo innovaatio tulisi olemaan. Ajatus puheterapeutin tapaamisesta ilman ajanvarausta nousi arjen tarpeesta, kun keskustelimme asiakasperheiden tukemisesta kohtaamispaikka Pikku-Veturissa varhaiskasvatuksen opettaja Nina Siivosen kanssa. Ja tarvetta todella tuntui riittävän koko vuoden läpi. Tapasin vuoden aikana Pute-kioskissa monenlaisia perheitä, tukkimiehen kirjanpitoni mukaan kaikkiaan 78 perhettä. Useat vanhemmat halusivat keskustella hiukan viiveisestä puheen kehityksestä, samoin siitä, milloin epäselvän puheen tai artikulaatiovirheiden suhteen tarvitsee olla huolissaan. Toisaalta vauvojen pieniä suita ja kielen toimintaa tuli tutkittua runsain mitoin. Myös monikielisyys, syömisen haasteet, kielenkehityksen tukemisen tai lukivaikeuksien ennaltaehkäisy olivat useiden keskusteluiden aiheena. Pute-kioski todella lunasti paikkansa vakiintuneena toimintamallina Hyvinkäällä, ja mallin toimivuus todettiin myös LAPE-hankkeen Ketterien kokeilujen arvioinnissa. Pute-kioskia esiteltiin hankkeen päätösseminaarissa 26.11.2018 posterin muodossa:









Pute-kioskin posteri


LAPE Uusimaan nettisivulta löytyy myös Pute-kioskista kirjoitettu artikkeli:


Ylpeänä voin myös todeta omien puheterapeuttikollegojeni innostuneen tällaisesta uudesta toimintamallista. Toimintaa on esitelty Katja Kosken blogissa, ja tiedän, että Rauman Perhekeskuksessa on Puhepysäkki ja Tuusulassakin oma Pute-kioskinsa perhekeskuksessa. Upeaa!










Helmikuussa saimme läheisen työkaverini, varhaiskasvatuksen suomi toisena kielenä opettaja Virpi Hämäläisen kanssa yllätykseksemme kuulla, että yhteistyötämme kuvaava posteri oli hyväksytty julistenäyttelyyn Isaac:n kansainväliseen konferenssiin Australiaan.

ISAAC on kansainvälinen järjestö, joka kokoaa yhteen vuorovaikutuksen sekä puhetta tukevan ja korvaavan kommunikaation tieteentekijät, ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat eli AAC:n käyttäjät. Järjestön tavoitteena on parantaa tietoisuutta puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointimenetelmien käytöstä sekä jakaa alalta tietoa maailmanlaajuisesti. 




Suomennettu posterimme
(Saimme apurahoja matkaamme Lastenneurologisen kuntoutuksen yhdistykseltä, Suomen Puheterapeuttiliitolta sekä Kansan Sivistysrahastolta)






Konferenssi järjestettiin Australian Gold Coastilla 23.-26.7.2018. teemalla AACcess All Areas. Julisteemme otsikko oli 'Equality in communication and inclusion in daycare.' Esittelimme niin Suomen kuin maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista moniammatillista yhteistyötämme - Hyvinkään mallia, joka toteutuu julkisen varhaiskasvatuspalvelun järjestämänä. Puheterapeutin toimi varhaiskasvatuspalveluissa on edelleen harvinaisuus, eikä yhteisölliseen toimintaan keskittyvää puheterapeuttia ole muissa kunnissa Suomessakaan. Toisaalta Suomen kattava ja suunnitelmallinen varhaiskasvatusmalli on maamme ylpeydenaiheita. Hyvinkään mallissa tavoitteena on tiivis ja tavoitteellinen moniammatillinen yhteistyö, joka edistää kaikkien lasten vuorovaikutusta, aitoa osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Samat periaatteet ja toimintatavat tukevat niin vuorovaikutuksen, kielenkehityksen ja kommunikaation haasteiden kuntoutusta kuin myös toisen kielen oppimista ja sosiaalistumista.



Matka Australiaan oli pitkä, mutta mielenkiintoinen. Posterimme kulki alkumatkan mukana, mutta Hong Kongin lentokentällä emme saaneetkaan enää viedä putkiloamme lentokoneeseen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi avata posteri ja taitella se pienemmäksi. Taitoksia sitten silitimme silitysraudalla hotellihuoneemme lattialla.







Hymy oli herkässä Suomesta
lähtiessä.






Posterimme sileänä ja
suojassa Hong Kongissa.






Konferenssin luento- ja työpajatarjonta oli aivan valtava, mutta onnistuimme valitsemaan useita mielenkiintoisia luentoja kuunneltavaksi. Osallistuimme monille mielenkiintoisille luennoille. Monikielisyys ja -kulttuurisuus oli laajasti esillä. Luennoilla korostettiin etenkin kielen monipuolista hallintaa sekä äidinkielen ja oman kulttuurin merkitystä. Oman työni kannalta erityisen mielenkiintoista oli kuulla myös esityksiä lähiyhteisöjen ohjaamisesta, onnistuneista kokemuksista ja niihin johtaneista tekijöistä. Mieleen jäi etenkin tiedon jakamisen merkitys, osapuolten innostus ja yhdessä tekeminen. Näitä ajatuksia on ollut hyvä kesän jälkeisessä työrupeamassa pohtia ja toteuttaa.






Isaacin konferenssin jälkimainingeissa kävin vielä lokakuussa Tikoteekin Studia AAC tapahtumassa esittelemässä työni sisältöä. Vilkasta keskustelua heräsi aiheesta, miten Hyvinkään kaupungille on ylipäätään saatu yhteisöllisen puheterapeutin toimi varhaiskasvatuspalveluihin. Usean keskustelijan toive olikin, että malli yleistyisi koko maassa.














  •  




Juuri ennen kesälomalle jäämistä sain kuulla vielä yhden ilouutisen. Olimme jo vuotta aiemmin, keväällä 2017, hakeneet Opetushallituksen valtionavustusta Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen varhaiskasvatuksessa. Hakemuksemme koski esteetöntä oppimisympäristöä niin vuorovaikutuksen kuin fyysisen toiminnan osalta. Saamaamme hankerahoitukseen sisältyi osa-aikaisen yhteisöllisen toimintaterapeutin palkkaaminen.

Hankkeemme kulkee nimellä YHES - Yhdessä esteetön, vaikka virallinen pitkä nimi on melko hankala Oppismisympäristöjen edistäminen fyysisesti ja vuorovaikutukseltaan esteettömiksi. Lokakuun 2018 alussa aloitti hanketyöntekijänä ja työparinani toimintaterapeutti Riikka Marttinen.

Hankkeen ensimmäiset kuukaudet ovat kuluneet perehtymiseen, kahden hankepäiväkodin - Hangonsillan ja Martinkaaren päiväkodit - työntekijöiden tiedottamiseen ja tutustumiseen sekä alkukartoituksen aloittamiseen. Lyhykäisyydessään hankkeen esittely vanhemmille löytyy tästä videosta:

Jo näiden ensimmäisten hankekuukausien aikana on ollut erityisen innostavaa päästä pohtimaan yhteisöllistä toimintaa ja esteettömyyttä innostuneiden työkavereiden kanssa. Hankeaika on melko lyhyt, vain kesäkuun loppuun 2020, mutta toivottavasti saamme tarpeellista tietoa ja kokemusta yhteisöllisestä toiminnasta varhaiskasvatuksessa.






Ison osan työaikaani vuoden 2018 aikana kulutin myös Hyvällä mielellä -vuorovaikutusprojektin parissa. Kyseessä on yhteistyö varhaiskasvatuksen pienimpien taaperoiden ryhmien kanssa, ja tavoitteena on nostaa laadukas vuorovaikutus keskiöön. Tähän mennessä suurin osa kaupungin alle 3-vuotiaiden ryhmistä on jo osallistunut projektiin. Yhteistyö koostuu tiimin tapaamisista, joiden aiheena on vuorovaikutus, minä ja ryhmämme vuorovaikuttajana. Tiimin työntekijät nostavat niin sanotusti kissan pöydälle ja Alkupotkun aikana tarkastelevat omia vuorovaikutustilanteitaan ja kirjaavat niistä huomioita ylös. Jo huomion kiinnittäminen omaan vuorovaikutukseen vaikuttaa omaan toimintaan. Tavoitteena on löytää ja lisätä hyvän ja laadukkaan vuorovaikutuksen hetkiä sekä elementtejä. Hyvällä mielellä -työpajassa toteutamme materiaalia vuorovaikutuksen tueksi arkeen. Toki epämuodollisen vuorovaikutuksesta keskustelun lomassa. Projekti päättyy videoanalyysiin, jossa ryhmän vuorovaikutustilanteita tarkastellaan videoiden avulla. Raakaa, mutta tehokasta. Eikä sitten toivottavasti ihan niin kamalaakaan :)

Hyvällä mielellä -projektia esiteltiin Loisto-Tindra - Varhaiskasvatuksen kehittämisverkoston alueseminaarissa helmikuussa Hämeenlinnassa.






Vielä yhden antoisan työmuodon haluan jakaa vuoden 2018 ajalta. Ensin talven 2018 aikana toteutin yksin puheterapian pienryhmää muutamalle puheterapia-asiakkaalle. Olin auttanut jonon purkamisessa perhepalveluiden puheterapeutteja, joten pääsin järjestämään arvioimieni lasten ensimmäisen puheterapiajakson pienryhmämuotoisena. Ryhmän tavoitteena oli esteettömien puhetta tukevien keinojen harjoittelu, suun motoriikan vahvistaminen sekä vertaistoiminta.

 
 

Tämän kokemuksen jälkeen kehitimme yhteistyössä puheterapeutti Heidi-Maria Takalan kanssa ryhmän toimintaa edelleen ja toteutimme toisen ryhmän yhteistyössä syksyllä 2018. Kokemukset olivat valtavan hyvät, sillä vanhemmat pääsivät keskustelemaan keskenään ja jakamaan kokemuksia tuoreeltaan. Yhdelle tapaamiselle osallistuivat myös lasten opettajat päiväkodista. Tätä kautta puheterapian toimintamalleja siirtyi suoraan ja tehokkaasti myös päiväkotiin. Toteutin myös ohjauskäyntejä ryhmän lasten päiväkodeissa, mitkä eivät varsinaisesti kuuluneet puheterapiaan, mutta laajensivat yhteistyötä entisestään.

Yhteistyö puheterapiaryhmien muodossa tulee edelleen jatkumaan vuoden 2019 alusta Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymään siirtyneiden puheterapeuttien kanssa.






Vuoteeni kuului näiden kohokohtien lisäksi hirveän paljon myös muuta, mutta kun liian harvoin blogia päivittää, kerralla ei voi sitä korvata! Olen kuitenkin iloinen jokaisesta vuoteen mahtuneesta kohtaamisesta, niillä jokaisella on ollut merkitystä. Kiitos siis sinulle, kenen kanssa olen saanut olla vuorovaikutuksessa, tavalla tai toisella. Kohdataan taas tänä vuonna 😊

Taina